Vuoden vaihteessa se sitten tapahtuu – odotettu ja pelätty – V-pelien kotiinpaluu. Monet päättäjät ovat tehneet pitkään työtä, jotta tämä toteutuisi. Miltähän heistä on tuntunut kentän suoraan sanottuna laimea tai jopa negatiivinen vastaanotto. Pelien haltuunotossa vasta työtä onkin ja sitä asianosaiset ovat joutuneet tekemään varsin skeptisessä ilmapiirissä - toivottavasti edes itse säilyttäen innostuneisuuden uuden mahdollisuuden edessä. Osittain tähän skeptismiin on ehkä syynsä, kuten edellisessä blogissani totean, mutta mitään hyötyä siitä ei ole.
Miksi ravipelit haluttiin saman katon alle? Suurimpana syynä on varmaan Ruotsin esimerkki. Siellä ravipelaaminen V75-lippulaivanaan on ihan eri planeetalta kuin Suomessa. Onhan se ongelma, kun ykköstuote ei ole omissa käsissä. Ja hetkinen – mikäs se tuote olikaan.
Peli vai hevonen edellä? Raviurheilun muna vai kana kysymys. Fintoto on myynyt pelejä ja lyhyen historiansa aikana käyttänyt paljon euroja toto-logojen uudelleen muotoiluun. Jopa Hippoksen päättäjissä on niitä joiden mielestä peli vetää ihmiset raviurheiluun ei hevonen. Toiset taas ovat sitä mieltä, että se on se hevonen. Oma vastaukseni on raviurheilu – ihmiset pitää saada kiinnostumaan tästä kiehtovasta lajista ja peli seuraa. Tässä Ruotsissa on onnistuttu.
Raviurheilijat ovat Ruotsissa julkkiksia. Tuskin on yhtään ruotsalaista, joka ei tiedä, kuka on Stig H. Johansson. Suurin osa tuntee myös nimeltä muutamia hevosia ja ohjastajia. Äskettäin avasin Travnetin ja ensimmäisenä pomppasi silmiin hevosenhoitajan hääkuva. Iltapäivälehtien ravi-sivustoissa on paljon juttuja ihmisistä ja hevosista, ei vaan pelistä. Ja olipa sitten mitä mieltä vaan näistä lehdistä, yksi asia on varma, ne kirjoittavat siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa.
Raviharrastajissa on Ruotsissa myös paljon tunnettuja henkilöitä, jopa miljonäärejä ja ihan tavallista mukavaa porukkaa. Siihen porukkaan on kiva kuulua ja kehtaa sanoa naapurillekin, että käyn raveissa tai omistan kimppahevosta. Minäkin haluaisin kuulua sellaiseen porukkaan. Välillä valitettavasti vaan tuntuu, että kuuluun porukkaan, jossa sitä itteään kulkee paljon enemmän suusta suuhun kun talikolla karsinasta lantalaan.
Onneksi kaikki on meistä itsestämme kiinni. Voimme päättää olla positiivia ja tehdä oman osamme, jotta raviurheilun tulevaisuus pienen pienin askelin näyttäisi aina vaan mukavammalta. Onko meillä oikestaan vaihtoehtoja? Haluaako joku tosissaan jatkaa valittamista ja sitten 10 vuoden kuluttua mumista yksinään portimerkki-kokoelmalleen, että kyllä minä tiesin, huonosti siinä kävisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti