Muistan mennyttä kesää…

Pitkä ja lämmin kesä on pian takana ja niin myös ravivuoden vuotuinen piristysruiske – kesäravit.  Raviurheilun synkimmässäkin suossa kesäradoilta on kantautunut koko ajan positiivisia uutisia. Yleisön kaikkoamisesta ei ole tietoakaan ja pelitkin pyörivät mukavasti.

Mikä on kesäravien salaisuus? Yleisimpiä vastauksia ovat; ihana, aito maalaistunnelma, hevosten läheisyys ja hyväntuuliset ihmiset. Oma vastaukseni on vähän arkisempi – se on kova työ. Kullakin kesäradalla on vain 1-6 ravipäivää ja jokaisen päivän eteen tehdään paljon töitä, jotta yleisö viihtyisi. Kesäradoilla ei ole niitä tavallisia raveja lainkaan.

Kesäravit ovat myös hyvin erilaisia. Hankasalmen ravien ja Kokemäen juhannusravien vertaileminen on vähän kuin vertailisi Joensuu-ajoa ja Elitloppettia. Kummallakin on paikkansa ja kummassakin moni saa ensikosketuksensa raveihin.

Suomen raviurheilun lippulaivana pidetään kuninkuusraveja. Kuninkuusraveissa kävi tänä vuonna 46 000 ihmistä, kesäraveissa kaikkiaan noin 70 000. No niin totta kai on tyhmää verrata 2 päivää 51 yhteen päivään, mutta pointtini tässä on se, että noissa joka ikisessä kesäravi-tapahtumassa on aina mukana monta raviurheilun ensikertalaista, koska ne ovat isoja tapahtumia omilla paikkakunnillaan. Väitän, että jos kuninkuusraveissa oli 1000 ensikertalaista, niin kesäraveissa heitä on tänäkin kesänä käynyt moninkertainen määrä.

Jokaisen ihmisen ensikosketus raveihin on koko raviurheilulle tärkeä asia. Tuleeko hän takaisin? Innostuuko hän tästä hienosta lajistamme?  Teivon kuninkuusravit oli niin hienosti järjestetty tapahtuma, että uskon, että siellä kävijälle jää positiivisia muistoja, mutta valitettavasti viime vuoden kunkkareista monet muistavat lähinnä törkeät turvatarkastukset ja valtavat vessajonot. Tuskin moni siellä innostui.

Kesäraveilla on valtava vastuu lajin asiakashankinnassa.

Intoa ja jaksamista jatkossakin kesäraveja järjestäville!

Kaikki ravipelit saman katon alle, jippii?

Vuoden vaihteessa se sitten tapahtuu – odotettu ja pelätty – V-pelien kotiinpaluu. Monet päättäjät ovat tehneet pitkään työtä, jotta tämä toteutuisi. Miltähän heistä on tuntunut kentän suoraan sanottuna laimea tai jopa negatiivinen vastaanotto.  Pelien haltuunotossa vasta työtä onkin ja sitä asianosaiset ovat joutuneet tekemään varsin skeptisessä ilmapiirissä - toivottavasti edes itse säilyttäen innostuneisuuden uuden mahdollisuuden edessä. Osittain tähän skeptismiin on ehkä syynsä, kuten edellisessä blogissani totean, mutta mitään hyötyä siitä ei ole.  

 Miksi ravipelit haluttiin saman katon alle? Suurimpana syynä on varmaan Ruotsin esimerkki. Siellä ravipelaaminen V75-lippulaivanaan on ihan eri planeetalta kuin Suomessa. Onhan se ongelma, kun ykköstuote ei ole omissa käsissä. Ja hetkinen – mikäs se tuote olikaan.

Peli vai hevonen edellä? Raviurheilun muna vai kana kysymys. Fintoto on myynyt pelejä ja lyhyen historiansa aikana käyttänyt paljon euroja toto-logojen uudelleen muotoiluun. Jopa Hippoksen päättäjissä on niitä joiden mielestä peli vetää ihmiset raviurheiluun ei hevonen. Toiset taas ovat sitä mieltä, että se on se hevonen. Oma vastaukseni on raviurheilu – ihmiset pitää saada kiinnostumaan tästä kiehtovasta lajista ja peli seuraa. Tässä Ruotsissa on onnistuttu.

Raviurheilijat ovat Ruotsissa julkkiksia. Tuskin on yhtään ruotsalaista, joka ei tiedä, kuka on Stig H. Johansson. Suurin osa tuntee myös nimeltä muutamia hevosia ja ohjastajia. Äskettäin avasin Travnetin  ja ensimmäisenä pomppasi silmiin hevosenhoitajan hääkuva. Iltapäivälehtien ravi-sivustoissa on paljon juttuja ihmisistä ja hevosista, ei vaan pelistä. Ja olipa sitten mitä mieltä vaan näistä lehdistä, yksi asia on varma, ne kirjoittavat siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa.

Raviharrastajissa on Ruotsissa myös paljon tunnettuja henkilöitä, jopa miljonäärejä ja ihan tavallista mukavaa porukkaa. Siihen porukkaan on kiva kuulua ja kehtaa sanoa naapurillekin, että käyn raveissa tai omistan kimppahevosta.  Minäkin haluaisin kuulua sellaiseen porukkaan. Välillä valitettavasti vaan tuntuu, että kuuluun porukkaan, jossa sitä itteään kulkee paljon enemmän suusta suuhun kun talikolla karsinasta lantalaan.

Onneksi kaikki on meistä itsestämme kiinni. Voimme päättää olla positiivia ja tehdä oman osamme, jotta raviurheilun tulevaisuus pienen pienin askelin näyttäisi aina vaan mukavammalta. Onko meillä oikestaan vaihtoehtoja? Haluaako joku tosissaan jatkaa valittamista ja sitten 10 vuoden kuluttua mumista yksinään portimerkki-kokoelmalleen, että kyllä minä tiesin, huonosti siinä kävisi.

Jos mikään ei muutu

Raviurheilu on kamppaillut melkoisessa alamäessä viimeiset kolme vuotta. Syynä on kuulemma lama. Harvemmin kuulee sanottavan, että sitä edeltävän nousun syynä oli nousukausi. Mutta niinhän se on – vene ilman airoja on tuulten armoilla.

Ihmisille, jotka haluavat muuttua  jaetaan viisautta ”jos teet niin kuin ennen saat samat tulokset kuin ennen”. Tämä pitääkin paikkansa yksityiselämässä .  Läskiä kyllä kertyy tasaisesti, jos jatkaa samoilla ruoka- ja liikunta-tottumuksilla. Välillä tuntuu että Hippolassa ja raviradoilla työskentelevät kuvittelevat, että tämä pitää paikkansa myös liike-elämässä. Kyllä -  sanoin liike-elämässä – viihdepalveluiden järjestäminen ja pelien myyminen on liike-elämää, vaikka sitä tekisi ry. Läskiä kyllä kertyy, mutta tuloksia ei tule.

 Kehity tai kuole! On paremmin tähän sopiva viisaus. Paikallaan pysymisen mahdollisuutta ei ole. Jos tehdään niin kuin ennen tulokset huononevat koko ajan. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta ja peli-euroista on kovaa.  

Pahimman ravilaman aikanakin joillakin radoilla näkyi valon pilkahduksia, samoin Fintotossa nyt kesän aikana. Yhteistä näille positiivisille välähdyksille on, että ne voidaan jäljittää uusiin ihmisiin tai uuteen ajatteluun.

Jokaisen raviurheilun parissa työskentelevän niin palkannauttijan kuin luottamushenkilönkin toivoisi esittävän itselleen seuraavat kysymykset: Olenko saanut ja toteuttanut uusia ideoita viimeisen vuoden aikana?  Työskentelenkö niin tehokkaasti kuin voin? Teenkö tulosta ja palvelen asiakkaita (kaikilla puhelinvaihteesta toimitusjohtajaan on asiakkaita)? Jos vastaus  edellisiin kysymyksiin ei ole kyllä, kannattaisi miettiä, että olenko se sittenkin minä, joka en pysty muuttumaan ja siksi olen syyllinen nykytilanteeseen. Tapanko minä tämän lajin?

Jos on tullut hommiin rakkaudesta lajiin, samasta syystä pitäisi siirtyä syrjään ja antaa tilaa uusille tuulille ja niille soutajillekin! Tai voihan aina hypätä ja hakea ne airot ja alkaa tosissaan soutaa.

Muutos on välttämätöntä, mutta onneksi myös mahdollista!

Hevosasiamies

Ruotsin raviurheilun keskusjärjestö (STC) on päättänyt palkata hevosille oman puolustajan;  hevosasiamiehen. Maan nimekkäimmät valmentajat eivät Travnetin mukaan olleet asiasta kauhean innoissaan. Heidän mielestään se antaa väärän signaalin. Joku voi kuvitella, että yleisesti ravihevosilla asiat ovat huonosti, vaikka niitä hoidetaan todella hyvin. He jopa ehdottivat, että ennemmin valmentajat tarvitsisivat jonkun puhumaan puolestaan, koska paineet ovat kovat. Arvostelua ja tarkkailua tulee monelta suunnalta.

Nopeasti ajatellen on helppo olla valmentajien kanssa samaa mieltä. Yleisesti ravihevosia hoidetaan todella hyvin. Joskus jopa tuntuu, että joissakin perheissä hevoset hoidetaan paremmin kuin lapset eli onneksi lapsilla on jo lapsiasiamies. Ravihevonen on huippu-urheilija, se syö parasta mahdollista ravintoa, sitä treenataan ja hoidetaan huolella, se näytetään eläinlääkärille heti pienempienkin ongelmien esiintyessä.

En väitä, etteikö olisi niin, että joitakin ravihevosia kohdella väärin. Jotkut ihmiset eivät aina hillitse toimiaan. Tiedättehän sen miehen, joka on ystävällinen kaikille, kunnes aina silloin tällöin hakkaa vaimonsa tai lapsensa.  Tällaisia hevosenomistajiakin valitettavasti on. Ja on myös niitä, jotka ovat liian uupuneita huolehtimaan enää hevosistaan, itsestään huolehtimisen he ovat lopettaneet kauan sitten.  Nämä tilanteet koskevat kaikkia muitakin eläimiä ja kuuluvat mielestäni normaalin eläintensuojelun piiriin, jolla ei ainakaan Suomessa tunnu olevan tarpeeksi tekemistä, kun valtavasti resursseja tuhlataan johonkin  yölamppuihin ja uskottavuus on kadonnut.

Ehkä eniten suojelua tällä hetkellä hevoset tarvitsisivat liialta inhimillistämiseltä. Hevosia syötetään liikaa, ulkoilutetaan liian vähän, hössötetään liikaa ja mikä pahinta kasvatetaan kuritta.  Varsoihin eivät kuuluisat lastenkasvatusmenetelmät lahjonta ja kiristys tehoa.  Positiivisesti ajatellen hevosasiamies voisi tarttua myös näihin asioihin. Hevosen oikeuteen olla hevonen.

Miksi raviaiheinen blogi?

Miksi blogeja ylipäätään kirjoitetaan? Kai se on jonkinlainen äärimmäinen egoismin muoto. Minulla on sanottavaa ja haluan, että maailma kuulee sen, joten laitan sen nettiin ja hetihän miljoonat ihmiset lukevat sieltä mielipiteeni -  miljoonat???  pitäisi varmaan vaihtaa kieltä – no tuhannet sitten – hetkinen -  aiheena on raviurheilu, jonka harrastajakunnan pienenemisestä olemme  koko ajan kuulleet. 

Välillä tuntuu, että ne vähät, jotka lajissa vielä ovat mukana jakaantuvat kahteen porukkaan. Toiset paahtavat  pitkää päivää ja hyvä, kun ehtivät koneelle sen verran, että hevosensa raveihin ilmoittavat.  Tämä koskee sekä ammattilaisia että varsinkin amatöörejä, jotka ensin tekevät päivätyönsä jossain muualla ja kaiken vapaa-aikansa käyttävät hevostensa kanssa. Päivät alkavat viideltä ja loppuvat yhdeltä.

Entäs se toinen porukka sitten! He roikkuvat koneella kaiket päivät ja purkavat pahaa oloaan netin suosituilla raviaiheisilla keskustelupalstoilla.  Eivät koskaan jaksa lukea kenenkään mielipidettä kahta riviä enempää,  koska voihan sen teilata lukemattakin. Ei kuulosta kovin optimaaliselta blogin lukijakunnalta.

Miksi siis raviaiheinen blogi? No se ego tietenkin – minulla on asiaa! Uskon kuitenkin, että Suomessa on muutama muukin, joka on kiinnostunut raviurheilusta ja ehtii välillä rentoutua koneen äärellä, mutta ei välttämättä halua pahoittaa mieltään keskustelupalstojen negatiivisuudessa tai lukea samoja uutisia moneen kertaa niiltä muutamilta raviaiheisilta uutispalstoilta. Raviaiheisia blogeja ei Suomessa käytännössä ole. Jalostuksesta on muutama hyväkin, pelaamisesta muutama ja loput ovat sitten ”kiva päivä raveissa ja hevoset ovat kauniita ja nopeita” –tyylisiä.  

Tämän blogin tarkoituksena on tarkastella raviurheilun eri osa-alueita rakentavan kriittisesti. Heti saa huomauttaa, jos sorrun keskustelupalstojen tyyppiseen kirjoitteluun eli valitan ja arvostelen esittämättä vaihtoehtoja tai ratkaisuja. Tarkoituksena on myös hiukan yrittää avata sitä, miksi tämä kaikesta huolimatta on kuitenkin todella hieno laji. Tällä hetkellä mielessä pyörii aiheita kimppaomistamisesta,  omistajista, sosiaalisuudesta, kesäraveista,  hevosen oikeuksista… .  Tarkoituksena on tietenkin myös tarttua ajankohtaisiin aiheisiin. Katsotaan miten kauas alkuinnostus riittää!

Shebisquit (enkös olekin nerokkaasti sekoittanut itseni, tunnetun kolumnistin ja derby-suosikin ;-) )