keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Salatut ravielämät

Kari Linna heitti äsken ravistudiossa idean, että pitäisi saada joku Salkkareiden kirjoittajista innostumaan raveista ja kirjoittamaan vähän raveja  mukaan tarinaan. Hyvä idea. Tosin ravit siellä taisi jo Ismon peliongelman myötä vilahtaa, mutta jos tulisi sitä urheilullistakin puolta.
Itse en ole ehkä noin luova, mutta joskus kävi mielessä, että tässä uudessa Diilissä, joka kuitenkin koskettelee urheilumarkkinointia, olisi joukkueille hieno tehtävä myydä yritykselle aitiot ja järjestää muutenkin tilaisuus jossain Vermon raveissa.  Olisi mielenkiintoista nähdä miten ummikot selviytyisi tehtävästä joka ammattilaisille tuntuu olevan todella vaikeaa.
Raviurheilulla on ihan liian vähän hömppä-julkisuutta! Hiukan sitä nyt on Jaajon ja muiden bussi-isäntien myötä tullut. 7 päivää lehtikin on tehnyt jutut muutamista kuninkuusraveista ja kuvannut siellä ihmisiä. Hurraa! Kyllä, olen ihan tosissani. Tähänkin kaikkeen vaaditaan työtä ja lobbausta.  Sitäkin työtä on Fintotossa nyt ihan viime vuosina hiukan tehty, mutta kovin vähän kaikkiaan. Eikä ihme, sillä sitä työtä ei ravipiireissä todellakaan arvosteta.  Hömppää ja julkisuushakuisuutta, hyi, tekisivät jotain laillista palkkansa eteen.
Kunnon hevosmiehen mielestä työ on jotain sellaista, jossa tulee hiki itselle tai ainakin hevoselle. Tai jos pääsee herraksi, niin menee Hippos-taloon istumaan ja leikkimään virkamiestä kahdeksasta neljään. Muualla varsinkin business-maailmassa oikeaa työtä on tuloksen tekeminen. Ihan sama, missä pyörit ja miten saat huomiota asiallesi, kunhan saat.  
Jotkut valmentajat ja ohjastajat ja muut avainhenkilöt ovat ymmärtäneet julkisuuden merkityksen. He antavat asiallisia ja positiivisia kommentteja ja sitä kautta luovat hyviä suhteita toimittajiin ja sitä kautta myös paljon julkisuutta. Hui kauheeta, kyllä on äkkiä kunnon hevosmiehet ja muut nettinaukujat valittamassa, että mikä se luulee olevansa. Tai joku raviradan pomo hoitaa kunnolla toimittaja suhteet ja saa silloin tällöin jutun maakunta- ja paikallislehtiin. Tosi kiva, raviurheilustahan kirjoitetaan ihan liian vähän – eipäs sittenkään,  ”se surkimus ei mitään muuta tee mutta naamansa kyllä tunkee aina tilaisuuden tullen lehteen”.  Ja sitten se Toni Nieminen, mikä se oikein luulee olevansa, kun vieläkin joka paikassa puhuu positiivisesti raviurheilusta, vaikka konit ei mee mihinkään ja huijareidenkin uhriksi taisi joutua!
Hyi kauheeta,  noita julkisuushakuisia pyrkyreitä! Olisi paljon reilumpaa kun saatais ihan rauhassa ja kaikelta julkisuudelta salassa ajella näillä hevosilla.
PS.  samat valittajat ovat ihan raivoissaan, kun Hevosurheilu ei erikseen noteeraa, että heidän hevosensa tuli kolmanneksi  2. ravien 10. lähdössä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti