Käkipään valmentajien virta Ruotsiin vaan kiihtyy. Nykytilanteessa tämä on hyvin ymmärrettävää yksilön kannalta, mutta valitettavasti varsin tuhoisaa Suomen raviurheilulle.
Monet ikäluokan huippuvarsat ovat tähänkin asti valmentautuneet Ruotsissa ja todennäköisesti yhä useampi sinne suuntaa uusien valmentajien mukana. Samanaikaisesti Suomen raviurheilu odottaa sitä tähteä, joka meidät pelastaisi. Nämä Ruotsissa valmennuksessa olevat jäävät väkisinkin etäiseksi, kun käyvät täällä vaan hakemassa isot rahat ikäkausikilpailuissa. Moniko edes muisti, kuka voitti viime vuoden Kriteriumin, ennen kuin Embassy Caviar taas osallistui Derbyyn?
Tietenkään Ruotsiin lähtö ei vaikuta vaan varsoihin vaan myös vanhempiin hevosiin. Pian olemme tilanteessa, jossa hevoset siirtyvät heti Ruotsin puolelle kilpailemaan kun ovat osoittaneet kuntonsa Teivon tiistaisissa harjoitusraveissa!
Joidenkin mielestä kilpailun väheneminen valmentaja-markkinoilla avaa mahdollisuuksia nuorille valmentajille. Tähän en usko tippaakaan. Kilpailun väheneminen harvoin nostaa motivaatiota ja työintoa. Muutama vuosikymmen sitten monella radalla oli vaan yksi ratatalli, jota isännöin laiskanpulskea valmentaja. Kaikki alueen ihmiset toivat hevosensa sinne, kun vaihtoehtojakaan ei ollut. Tulokset oli juuri sellaisia, mitä voi olettaa, kun kortin pelaamisen ja tupakan polton välissä joskus raveihin ehti. Tämä on onneksi jo kauan ollut suurelta osin mennyttä elämää.
Nykyvalmentaja on huippuammattilainen monella alalla. Jo pelkästään eläimen valmentaminen on ihmisen valmentamiseen verrattuna monin verroin vaikeampaa. Ihminen pystyy kertomaan, kun liikarasitus alkaa tuntumaan, motivaatio-ongelmista voidaan keskustella jne. . Hevosen valmentajan on vuosien kokemuksella pakko nähdä ja ratkaista nämä ongelmat ihan ilman keskustelua valmennettavan kanssa. Taso on nykyään niin kova, että valmennuksessa on aina mentävä äärirajoilla, huippuvalmentaja on se, joka siihen pystyy ylittämättä rajaa turhan usein. Tämän lisäksi on paljon huolto ja varustejuttuja joissa on myös oltava asiantuntija ja aina asian tasalla.
Silti moni valmentaja on salaa sitä mieltä, että kyllä hevosten kanssa vielä pärjäisi, mutta ne ihmiset – omistajat, työntekijät, pelaajat, toimittajat… .
Jokaisessa menestyvässä tallissa on kaksi kantavaa voimavaraa – hyvät omistajat ja motivoituneet työntekijät. Kumpiakaan ei saa netistä tilaamalla ;-)
Valmentajan on oltava taitava ihmisten käsittelijä. Hyvät omistajat tulevat varmasti seurauksena avoimesta ja rehellisestä yhteistyöstä pitkällä tähtäimellä. Silti omistajia on monenlaisia ja jokaisen kanssa on pystyttävä keskustelemaan juuri hänen tasollaan ja antaa aikaa, vaikka asiakkaidenkin pitäisi kai tajuta, että myös niille hevosille pitäisi sitä aikaa jäädä. Kaiken tämän lisäksi joudut antamaan jokaisesta merkittävästä startista kommentit viiteen vihjepalveluun ja vielä yksittäisille pelaajillekin. Tultuasi tunnin lenkiltä puhelimessa on 30 vastaamatonta puhelua, joista jokainen loukkaantuu verisesti, kun et ole juuri hänelle soittanut takaisin!
Tallityöntekijöitä on monenlaisia, mutta nykyaikana korostuvat etenkin ne todelliset kultajyvät ja täydelliset hiekanmuruset. Kaikilla menestyvillä talleilla on muutama lähes korvaamaton työmyyrä valmentajan apuna. Ahkeralla valmentajalla on usein ahkerat alaiset, mutta vaihtuvuus alalla onkova ja monet koulut puskevat uusia ”osaajia”, joista välillä tuntuu, että itsenäinen osaaminen ei riitä edes tallin käytävän lakaisuun kohtuullisessa ajassa. Työajoista ja palkasta kyllä osataan valittaa.
Entäs se valmentajan työaika ja palkka? Sidosryhmien käytettävissä pitää olla 24/7 ja palkka on se mitä jää jäljelle, kun kaikki kulut ja palkat muille on maksettu. Nykytilanteessa se ei monellakaan ole lähes joka kuukausi edes positiivinen. Vaikka valmentajan onkin oltava myös taitava yrittäjä, voi hyvinkin hoidetussa taloudessa pari maksamatonta tallivuokraa vie kuukauden miinukselle. Onhan moni nuori itselliseksi yrittäjäksi lähtenyt jopa palannut tallipojaksi, koska siinä on ainakin saa varmaa tuloa joka kuukausi.
Huippuammattilainen, joka ei tienaa mitään! On tämä laji hulluutta. Taksikuskina tienaisi samalla työmäärällä ja ihmissuhdetaidoilla hulppeasti. Mutta kun tätä lajia rakastaa, on pakko lähteä Ruotsiin tai uskoa, että ne paremmatkin ajat vielä tulevat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti